2. Verkoston liiketoimintasuunnitelma kokoaa yhteistoiminnan ydinkohdat
Perusasiat on aina syytä kirjata liiketoimintasuunnitelmaksi. Liiketoimintasuunnitelma on kuvaus verkoston tavoitteista ja toiminnasta pitkällä aikajänteellä. Sen pitää olla yksinkertainen ja selkeä.
Hyvin tehty liiketoimintasuunnitelma luo pohjan koko verkoston toiminnalle ja vaikuttaa toiminnan kaikkiin osa-alueisiin. Sillä on suora vaikutus yrityksen johtamiseen, toiminnan tavoitteellisuuteen, rahoitukseen ja taloushallintoon sekä omaan henkilökuntaan ja sidosryhmiin.
Liiketoimintasuunnitelma on erityisen tärkeä silloin, kun verkoston rakentaminen tai ylläpito edellyttää ulkopuolisen rahoituksen hakemista. Suunnitelman avulla rahoittajat saavat nopeasti kuvan verkoston liiketoiminnasta.
Löyhän, esimerkiksi projektiluontoisen verkoston rakentaminen ei edellytä liiketoimintasuunnitelmaa. Silloin riittävät osapuolten väliset verkostosopimukset.
Jos olet tehnyt verkoston rakentamisen aikaisemmat vaiheet hyvin, liiketoimintasuunnitelman rakentaminen on olemassa olevan aineiston yhdistämistä.
Verkoston liiketoimintasuunnitelman sisällysluettelo
1. Tiivistelmä verkoston toiminnan perusajatuksesta
2. Lähtökohta
3. Toimintaympäristöanalyysi ja niiden vaikutukset
4. Visio ja tavoitteet
5. Verkoston rakenne ja roolit
6. Toiminnan kehittämissuunnitelmat
- Talous
- Tuotteet ja palvelut
- Tuotekehitys
- Tuotantotapa ja resurssit
- Henkilöstö ja osaaminen
- Muut osa-alueet
7. Riskien arviointi
8. Verkostosta irtautuminen